Papintodistuksesta biopassiin – henkilöllisyyden lyhyt historia

9.11.2017

Henkilöllisyyden todistamiseen on tarvittu sekä rekisteri että todistus jo vuosisatojen ajan. Jokin on kuitenkin muuttunut: paperinen todistus on vaihtunut digitaaliseen Mobiilivarmenteeseen.

Suomessa alettiin pitää kirjaa väestöstä ensi kertaa 1500-luvulla. Silloin olimme vielä osa Ruotsia ja väestökirjanpito aloitettiin, jotta Ruotsin valtio voisi kerätä veroja ja hankkia sotilaita myös Suomesta. Kirjallisia henkilöllisyystodistuksia alettiin vaatia samoihin aikoihin.

1500-luvulla oma luotettavuus osoitettiin uudelle paikkakunnalle muutettaessa tai matkustaessa kirkon, maistraatin ja työnantajan allekirjoittamilla todistuksilla.

”Uudella paikkakunnalla piti pystyä osoittamaan, kuka on, mistä on tulossa ja onko elänyt kunniallisen elämän. Uusi yhteisö halusi varmistua tulokkaan luotettavuudesta. Jo esimodernissa yhteiskunnassa osattiin pitää muukalaisia uhkana. Heidän väitettiin vievän leivän kaupungin omien poikien suusta ja vaarantavan yleisen järjestyksen”, Jyväskylän yliopiston tutkija ja pedagoginen johtaja Piia Einonen kertoo.

Henkilöllisyys koostuu yhä samoista rakennuspalikoista kuin sen varhaishistoriassa.

Rekisteriin kirjatuista henkilötiedoista sekä todistuksesta, joka toimii linkkinä rekisterin ja ihmisen välissä.

Jotkin asiat ovat kuitenkin toisin. Käsin kirjoitetut papintodistukset ovat vuosisatojen kuluessa muuttuneet biometrisiksi passeiksi ja digitaalisiksi tunnisteiksi, kuten Mobiilivarmenteeksi, jota voi käyttää jo 20 000 palvelussa.

Näin henkilöllisyyden todistaminen on kehittynyt

1500-luku: Ensimmäiset väestörekisterit

Hallintoa uudistaessaan kuningas Kustaa Vaasa 1500-luvulla päätti alkaa pitää maakirjoiksi kutsuttua rekisteriä suomalaisista. Maakirjoista ilmenivät veroperusteet ja kotitalouksien määrä tietyllä alueella.

Vuonna 1555 kuningas antoi määräyksen sisämaanpasseista, joita piti käyttää aina kun matkusti oman pitäjän ulkopuolelle. Tämä oli ensimmäinen esivallan vaatima ja myöntämä henkilökohtainen matkustuslupa.

1600-luku: Kirkonkirjojen ja henkirahan aika

Vuonna 1634 lanseerattu väestökirjanpito harppasi loikan eteenpäin, kun henkikirjat otettiin käyttöön. Aluksi ne olivat pelkkä luettelo veroa eli henkirahaa maksavista henkilöistä. Myöhemmin niitä alettiin hyödyntää hallinnon apuvälineinä sotaväen, verojen ja vaalien organisoinnissa.

Kruunun väestökirjanpidon rinnalle kehittyi samaan aikaan toinen vastaava järjestelmä, kirkonkirjat, joista määrättiin vuoden 1660 kirkkolaissa. Kirkonkirjoihin tallennettiin tietoa esimerkiksi ihmisten asuinpaikasta, ammatista, lukutaidosta ja katekismuksen osaamisesta.

1500–1800-luku: Mainetodistuksilla matkaan

1500–1800-luvuilla henkilöllisyyden todistaminen oli tarpeellista, kun ihminen muutti seudulle, jolla häntä ei tunnettu. Silloin hänen tuli kerätä kirkolta, maistraatilta tai työnantajaltaan dokumentteja, jotka kertoivat hänen kunniallisuudestaan ja taustastaan.

Jos muukalainen ei pystynyt henkilöpapereilla osoittamaan luotettavuuttaan ja kykyään elättää itsensä, hänen ei annettu jäädä paikkakunnalle.

Kirkon rekistereistä kehittyi keskeinen väestötietojärjestelmä 1600–1800-luvulla ja erityisesti rippikirjan sisältämiä tietoja käytettiin yleisesti pohjana henkilöllisyydestä todistavia dokumentteja laadittaessa.

1900-luku: ATK:n aikakausi myös henkilötunnistuksessa

Ensimmäisten väestörekisterien perustamisen jälkeen kesti noin 400 vuotta ennen kuin alettiin keskustella kirkon ja valtion päällekkäisten järjestelmien muuttamisesta yhdeksi rekisteriksi.

Väestörekisterikeskus (VRK) perustettiin tähän tarkoitukseen vuonna 1969. Nykyinen väestörekisteri pystytettiin vuonna 1971, ja se oli alusta alkaen digitaalinen.

Kirkko kuitenkin jatkoi väestötiedon keräämistä yhdessä maistraattien kanssa VRK:n perustamisenkin jälkeen. Vuonna 1999 syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden kirjaaminen siirrettiin kokonaan VRK:lle.

Samana vuonna otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen digitaaliseen tunnistamiseen tarkoitettu sirukortti, sähköinen henkilökortti. Se ei kuitenkaan koskaan saavuttanut suurta suosiota, vaan henkilöllisyyden todistamista vaativaan sähköiseen asiointiin käytettiin pankkien 1990-luvulla kehittämiä tunnuslukukortteja.

2000-luku: Kohti kaksivaiheista tunnistusta

Henkilötunnistuksessa on siirrytty 2000-luvulla nopeasti kohti kaksivaiheista tunnistusta, jota Mobiilivarmennekin edustaa.

Ideana on, että tunnistus perustuu kahteen seuraavista: henkilön omistama esine tai asiakirja, henkilön luonnollinen ominaisuus tai tieto, jonka vain kyseinen henkilö voi tietää, esimerkiksi tunnusluku.

Vuonna 2004 Suomessa otettiin käyttöön biometriset passit, joissa tunnistuksen kaksivaiheisuus toteutetaan liittämällä biometrisiä tietoja passin sisältämään RFID-siruun. Mobiilivarmenne taas perustuu henkilön omistamaan puhelinliittymään ja tunnuslukuun, jonka vain varmenteen omistaja tietää.

Kaksivaiheisen sähköisen tunnistuksen mahdollisuudet ovat laajat. Mobiilivarmenteella voi kirjautua jo yli kahteenkymmeneen tuhanteen palveluun. Tunnistautuminen moneen paikkaan yhdellä välineellä on siis nyt mahdollista. Mobiilivarmenne ja muut kaksivaiheiset tunnisteet voivat tulevaisuudessa korvata paitsi lukuisat eri kortit myös käyttäjätunnus-salasana-parit.

Sähköisten tunnisteiden kehitys avaa myös ovia palvelujen ja kaupan kansainvälistymiselle. Yhteispohjoismaisesta digitaalisesta henkilötunnisteesta on tehty jo aloite Pohjoismaiden neuvostossa. Samalla kansainvälinen kahdeksansadan operaattorin yhteistyöelin GSMA pyrkii tekemään mobiilivarmenteesta kansainvälisen standardin Mobile Connect -hankkeessaan.

Asiantuntijat

Piia Einonen, tutkija ja pedagoginen johtaja, Jyväskylän yliopisto

Janne Viskari, Digitaalisten palveluiden johtaja, VRK

Artikkelin kuva

Kari Hakli: Siviilivihkiminen. Kuva Maistraatin odotushallista 2.3.1973.

Lisenssi CC BY 4.0

Ota Mobiilivarmenne käyttöösi

Mobiilivarmenne sujuvoittaa arkeasi

Mobiilivarmenne on DNA:n, Elisan ja Telian asiakkaiden turvallinen ja helppo tapa kirjautua yli tuhanteeen eri verkkopalveluun. Sen avulla pääset eroon lukuisista eri salasanoista, sillä sinun täytyy muistaa vain valitsemasi tunnusluku ja oma matkapuhelinnumerosi.

Pohjoismaihin yhteinen sähköinen tunniste?

16.11.2017

Yhteispohjoismainen e-ID todistaisi henkilöllisyytemme sähköisesti missä tahansa Pohjoismaassa. Idean esitti Pohjoismaiden neuvosto, nyt sen toteuttamista edistävät maiden hallitukset.

Papintodistuksesta biopassiin – henkilöllisyyden lyhyt historia

09.11.2017

Minä olen minä. Mutta miten sen todistan? 1500-luvulla se tehtiin mainetodistuksella, nykyään se onnistuu Mobiilivarmenteella.

Klikkauslihas hapoille digikuntotestissä?

07.11.2017

Suomi.fi tarjoaa valtion ja kunnan palvelut yhden luukun periaatteella. Testasimme, missä kunnossa sen haetuimmat palvelut ovat, toimiiko Mobiilivarmenne ja miten lomakkeiden etsijän kunto kestää.

Ota käyttöön: